30.01.2019 0 Kommentit
Draamaseikkailut
TUTKIMUSMATKAILIJAN AIKASEIKKAILU – DRAAMASEIKKAILU LAPSILLE
Kulttuurikollektiivi Sillan teatteri-ilmaisun ohjaajat (AMK) Jenna Seppelvirta ja Krista Purontaka toteuttivat Törnävän museoalueella perinteikkäitä draamaseikkailuja lapsille. Vuonna 2017 osallistavassa seikkailuna nähtiin Tutkimusmatkailijan aikaseikkailu. Draamaseikkailussa hypättiin ajassa sata vuotta taaksepäin, kun nuori tutkimusmatkailijakokelas päätti lähteä aikamatkalle. Teoksessa seurattiin, onnistuuko hän pääsemään Aikamatkailijoiden liiton jäseneksi, ja siihen tarvitaan myös lasten apua!
Draamaseikkailun aikana opittiin historiasta ja ratkaistiin arvoitusta tutustumalla valituin osin Kivinavetan Mihinä me ollahan? -perusnäyttelyyn sekä yläkerran Sata vuotta eteläpohjalaista eloa -näyttelyyn. Draamaseikkailut toteutuivat Törnävän Kivinavetassa 18.–23.7. yhteensä 10 esityksen verran. Seikkailut oli suunnattu n. 5–8 -vuotiaille lapsille ja esityksen kesto oli n. 45 min. Seikkailuun osallistui 203 lasta ja 132 aikuista.
TARINALLINEN SEIKKAILUPAJA RYTMIS JUNIOR -TAPAHTUMASSA
KultSin Krista Purontaka toteutti tarinallisen seikkailupajan Rytmis junior -tapahtumassa Rytmikorjaamolla 13.3.2016. Pajoja järjestettiin 4 kpl. Tarinallinen seikkailupaja sisälsi leikinomaisia ja lapsille sopivia toiminnallisia harjoitteita, jotka pohjautuivat ohjaajan luomaan tarinaan. Seikkailupajassa lapsilla oli mahdollisuus hypätä hetkeksi mielikuvitusmaailmaan ja osallistua tarinan kulkuun. Pajassa käytettiin mm. rytmisoittimia. Pajohin osallistui noin 60 lasta.
ETEVÄT EMÄNNÄT -DRAAMASEIKKAILU
Etevät emännät ja kauppiaan salkku -draamakierrokset järjestettiin jo toista kertaa Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseon Kivinavettaan kesällä 2016. Kierros käytiin museon Mihinä me ollahan -näyttelyn tiloissa ja sitä suositeltiin 5–8-vuotiaille lapsille. Kaksi maatilan emäntää johdattivat lapset läpi kierroksen, jonka aikana päästiin tutustumaan Etelä-Pohjanmaan historiaan jännittävien historiallisten hahmojen sekä erilaisten leikkien ja toiminnallisten harjoitteiden avulla.
Kierrokset olivat maksuttomia. Kierroksen kesto oli n. 1 tunti. Etevät emännät ja kauppiaan salkku nähtiin yhteensä kuusi kertaa aikavälillä 19.–24.7.2016. Kierroksen toteuttivat Jenna Seppelvirta ja Krista Purontaka. Projekti sai tukea Seinäjoen kaupungin kulttuuripalveluilta.
LASTEN DRAAMASEIKKAILU ÖSTERMYRA-PÄIVILLÄ
Draamaseikkailu järjestettiin perinteiseen tapaan Östermyra-päivillä 20.-21.8.2016.Draamaseikkailussa lapset pääsivät tutustumaan Östermyran alueen historiaan leikin ja toiminnallisten harjoitteiden avulla. Seikkailu oli suunnattu n. 5–9-vuotiaille lapsille. Kierroksiin osallistui noin 80 lasta. Yhden kierroksen kesto oli n. 30 min. Kierroksia järjestettiin yhteensä 5 kpl.
LASTEN YHTEISÖTAIDETEOS ”PAIMENTOLAISTYTÖN KORI”
Jenna Seppelvirta toteutti Paimentolaistytön kori -teoksen lastentapahtumassa Seinäjoella 27.8.2016. Lapset pääsivät osallistumaan taideteoksen tekoon ohjaajan avustamana. Teoksen aiheena olivat sadonkorjuun aika sekä asiat, joita menneen ajan paimentolaistytön korista olisi voinut löytyä elokuun aikaan. Syysmyrsky vaikutti osallistujamääriin ja tapahtuma lopetettiin suunniteltua aiemmin huonon sään vuoksi. Arviolta noin 40 lasta osallistui toimintaan.
ETEVÄT JOULUEMÄNNÄT -MUSEOKIERROKSET ETELÄ-POHJANMAAN MAAKUNTAMUSEOSSA
Jenna Seppelvirta ja Krista Purontaka toteuttivat Etevät jouluemännät -museokierroksen Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseossa viikolla 49. Kierrokset oli suunnattu päiväkotiryhmille ja lapsiperheille. Etevät jouluemännät -kierros pohjautui aiempaan museon kanssa yhteistyössä toteutettuun draamakierrokseen. Etevät jouluemännät oli jouluteemaan sovitettu, lyhyempi kierros. Kierroksen kesto oli n. 30 min. Kierroksia järjestettiin yhteensä 10. Kävijöitä kierroksella oli noin 120. Museokierros sai tukea Seinäjoen kaupungin kulttuuripalveluilta.
Kommentit
Jätä kommentti