Crescendo - nuorten sävellys- ja teatteriprojekti

Teatterisävellysprojekti on musiikkikasvattaja Aina-Leena Koivusalon alulle panema monitaiteellinen nuorten projekti, joka toteutetaan osana Kulttuurikollektiivi Silta ry:n toimintaa. Musiikkikasvattajan unelmana on saattaa eri taiteentekijät yhteen, niin että nuoret saisivat sen myötä tehdä ja oppia aikuisten kannustavassa ja rohkaisevassa ohjauksessa.

Teatterisävellysprojekti on musiikkikasvattaja Aina-Leena Koivusalon alulle panema monitaiteellinen nuorten projekti, joka toteutetaan osana Kulttuurikollektiivi Silta ry:n toimintaa. Musiikkikasvattajan unelmana on saattaa eri taiteentekijät yhteen, niin että nuoret saisivat sen myötä tehdä ja oppia aikuisten kannustavassa ja rohkaisevassa ohjauksessa. Orkesteri on upea ”soitin”, joka ei kuitenkaan ole kaikille välttämättä niin tuttu.Tässä projektissa nuoret säveltävät, puvustavat ja näyttelevät, mutta oman lisän projektiin tuo se, että kouliintuneet ammattimuusikot soittavat – ja tietenkin lapsille!


Nuorten säveltämää musiikkia kuullaan 16.-17.1.2020 Seinäjoki-salissa osana Seinäjoen kaupunginorkesterin ohjelmistoa. Musiikillista matkaa kuvittavat Seinäjoen lukioteatterin naamiohahmoin näyttelemät kohtaukset maailman tunnetuimmasta rakkaussadusta - Romeosta ja Juliasta.

CRESCENDO - satumaisin kohtauksin kuvitettu konsertti

Esitykset:
16.1.2020 klo 9:30 (koululaisnäytös)
16.1.2020 klo 19:00
17.1.2020 klo 9:30 (koululaisnäytös)

Liput: 5/12/15 € skor.fi



PROJEKTIN TAUSTAA

Projekti on jakaantunut kolmeen vaiheeseen:
Vaihe I: 2018-2019 – Sävellykset saadaan valmiiksi ja annetaan Seinäjoen kaupunginorkesterille. Säveltäjinä toimivat Etelä-Pohjanmaan musiikkiopiston teoriaoppilaat.
Vaihe II: syksy 2019 – Seinäjoen lukioteatteri työstää musiikkia tukevan visuaalisen puolen. Puvustuksesta vastaavat Sedun opiskelijat.
Vaihe III: talvi 2020 – Seinäjoen lukioteatteri ja Seinäjoen kaupunginorkesteri esittävät satumaisin kohtauksin kuvitetun konsertin tammikuussa 2020 Seinäjoki-salissa.Vaihe I - 

Teatterisävellyskurssi 2018-2019:
Toteutettu osana Etelä-Pohjanmaan musiikkiopiston kurssitarjontaa. Vetovastuussa olleet musiikinteoriaopettaja Laura Yli-Soini ja musiikkikasvattaja Aina-LeenaKoivusalo (KultSi). Kurssin oppilaat: Harju Viljo, Heikkilä Jonna, Jokipii Tuuli, Latukka Hilla, Mäki-Kojola Lauri, Saarikoski Aliisa, Stelmak Anastasia, Särkijärvi Katariina ja Talvilahti Nina.Kurssi alkoi starttityöpajan muodossa 7.9.2018. Työpajassa tehtiin sävellyksiä ryhmissä kuvioiden ja tarinoiden avulla. Lähtökohtana oli, ettei turhia jännitetä, vaan etsitään sävellystyöhän uusia näkökulmia.

Syksyn aikana sävellyskurssilaiset ja muusikot kohtasivat! Seinäjoen kaupunginorkesterin puhallin- ja jousikvintetti sekä näiden lisäksi lyömäsoiton ammattilainen antoivat demonstraation soittimiensa ominaisuuksista ja luonteenpiirteistä. Nuoret kurssilaiset saivat kuulla myös sävellystensä aihioita muusikoiden soittamana.

Ennen kuin varsinaisia sävellyksiä alettiin työstää, täytyi ryhmässä tehdä jonkin sortin suunnitelma. Koska teatteriesitys tulee olemaan lapsille suunnattu, otettiin lähtökohdaksi satu. Ryhmissä pohdittiin satujen ominaispiirteitä, tyypillisiä hahmoja, olentoja ja satujen opetuksia. Niiden pohjalta sävellyskurssilaiset luonnostelivat oman tarinan, jonka hahmoista ja juonenkäänteistä kukin sai sävellyksellensä aiheen.

Sävellystä ei tehdä hetkessä. Prosessi kesti koko lukuvuoden. Oman haasteensa sävellystyöhön toi orkesteri. Vain yksi ryhmän jäsen oli säveltänyt aiemmin niin isolle kokoonpanolle. Sävellyskurssilaisten tärkeä työväline oli tietokone, jolla sävellykset saatiin nuoteiksi.

Juhlallinen hetki oli, kun muusikot tekivät jokaisen sävellyskurssilaisen sävellyksestä tallenteen. Näin Teatterisävellysprojektin ensimmäinen vaihe on saatettu loppuun. Sävellykset siirtyvät Seinäjoen lukioteatterin vastuuopettajan äidinkielen lehtorin Johanna Huhtalan käsittelyyn projektin jatkuessa seuraavaan vaiheeseen.

TUKIJAT: Lakea ja Seinäjoen kulttuuripalvelut

0
Feed

Jätä kommentti